Sujuvuutta sisälogistiikkaan

”Yrityksemme liiketoiminta rakentuu loistavan tiimimme ja upeiden tuotemerkkien ympärille, Naturelle Pro Beauty Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kirsi-Marja Salla sanoo hymyillen. Toimitusjohtaja Lena Priester ja omistaja Tuomas Salla nyökyttelevät vieressä. Mikä on tämä tuusulalainen yritys, jonka kanssa maailmanmerkit haluavat yhteistyöhön ja jonka myynti vain kasvoi korona-aikana?

”Ensin meillä oli luonnonkosmetiikan verkkokauppa. Edustamamme merkit kysyivät, pystyisimmekö toimimaan heille myös maahantuojana. Se kyllä onnistui, mutta emme halunneet keskittyä pelkästään kotimaan markkinaan vaan Keski-Eurooppaan, jonka väkimäärällä päästään suurempiin volyymeihin. Me myymme nykyisin tuotteita koko Eurooppaan. Uusimpana asiakkaanamme on myös pian avautuva Printemps-tavaratalo Qatarissa”, kertoo Tuomas Salla.

”Naturelle Pro Beauty on kasvanut orgaanisesti toisen yrityksemme, markkinointiviestintätoimisto Mixtran kylkeen. Asiakkaina meillä on suuria toimijoita, kuten Zalando, Douglas ja flaconi Saksasta, ja sitten on pienempiä yksityisiä verkkokauppoja ja ketjuja, esimerkiksi Life, Helsemin, LYKO ja Bangerhead. Aloitamme syyskuun aikana myynnin apteekkeihin. Kosmetiikan myynti on murroksessa. Fyysiset tavaratalot, kuten Stockmann, Nordiska Kompaniet ja ILLUM ovat meille tietysti tärkeitä, koska me teemme töitä luksusmerkkien kanssa. Varsinainen myynti tapahtuu kuitenkin verkkokaupassa, varsinkin koronan myötä.”

Samalla kun Naturelle Pro Beautyn myynti on kasvanut kohisten, varaston ja lähettämön toiminta eivät ole pysyneet kehityksessä mukana. Yritys sai apua WIMMA-hankkeelta. TechVillan projektiasiantuntija Henri Ahlqvist teki sisälogistiikan tilanteesta kartoituksen. Hän arvioi, että suurimmat parannukset saataisiin varastopaikkojen luomisella ja tuotteiden sijoittelun optimoinnilla.

Naturelle Pro Beautyn käytössä olevaan toiminnanohjausjärjestelmään on mahdollista luoda varastoalueita sekä niillä sijaitsevia varastopaikkoja. Jos varastopaikat olisivat järjestelmässä, kertoisi järjestelmä aina tuotetta hyllyttäessä, kerättäessä ja inventoitaessa tuotteen varastopaikan. Tämä tehostaisi toimintaa, vähentäisi virheiden riskiä sekä helpottaisi uusien työntekijöiden perehdytystä.

Myös tuotteiden sijoittelulla on suuri merkitys tehokkuuteen, sillä suuri osa keräilyajasta kuluu paikasta toiseen liikkumiseen. Tuotteiden sijoittelua varten kerättiin toiminnanohjausjärjestelmästä tietoja, joilla analysoitiin ja määritetiin tuotteiden kiertoluokat. Useimmin kerättävien tuotteiden tulisi olla mahdollisimman hyvällä keräilypaikalla: lähellä vastaanottoa, pakkauspistettä ja lähettämöä. Lisäksi usein yhdessä tilattavien tuotteiden olisi hyvä sijaita lähellä toisiaan ja helpolla keräilykorkeudella. Tällöin kuljetut välimatkat olisivat mahdollisimman lyhyet.

Kun Henrin esittämät parannusehdotukset saadaan toteutettua, Naturelle Pro Beauty voi keskittyä toimintansa ydinalueisiin. ”Meidän vahvuutemme ovat tarkoin valitut tuotesarjat, asiantunteva palvelu ja nopea toimitus”, kertoo Lena Priester. ”Olemme kiitollisia siitä, ettei meidän oikeastaan juuri tarvitse kontaktoida uusia jälleenmyyjiä, vaan meihin otetaan yhteyttä. Luonnonkosmetiikan johtavat tuotesarjat ovat kysyttyjä”.

  

Puusta pitkälle

Mies esittelee puupanelointia, etualalla puinen kasvi-aiheinen silhuetti

Pinnoitelevyjä valmistavan Elam Oy:n toimisto on peitetty erilaisilla puuviilukuvioilla kattoa myöten. Yritys sijaitsee Mäntsälässä, mutta asiakkaat, sisustusalan ammattilaiset, ovat enimmäkseen pääkaupunkiseudulla. Miten asiakkaat tavoitetaan ja miten keinoja on vuosien varrella kehitetty?

”Meillä lähti kehittäminen vauhtiin kuutisen vuotta sitten, kun nettisivujen ilmettä uudistettiin POKA-hankkeen avulla. Digimarkkinointi tärkein markkinointiväline, koska printtimediat ovat niin tolkuttoman hintaisia. Kun nekin resurssit laitetaan digipuolelle, siellä saadaan kyllä valtavan hyviä tuloksia”, kertoo Elamin toimitusjohtaja Jussi Ala-Kauhaluoma.

Yritys oli mukana WIMMA-hankkeen pilottiryhmässä, jossa kehitettiin osallistujien digimarkkinointia puolen vuoden ajan Louhos Digitalin asiantuntijoiden avulla. ”Meillä on periaatteena, kuten yrittäjillä yleensäkin, että tehdään kaikki itse. Saatiin kyllä tosi hyvät käytännön ohjeet ja harjoitukset, että nyt osataan sitten tehdä itse. Somekanavat, kuten Facebook ja Instagram, on luotu. Jos jompaankumpaan tehdään päivitys, niin sama postaus menee molempiin.”

”Sähköpostikirjemainonta on meille tärkeää. Laitoimme Louhos Digitalin kanssa uutiskirjeen pohjan kuntoon. Samoin käytiin läpi kaikki muotoseikat, jotka pitää lähettämisessä ottaa huomioon, ja totta kai ilme on päivitetty. Tuloksena uutiskirjeiden avausprosentit ovat korkeita. On hankala suoraan mitata, tuleeko tarjouspyyntö tai arkkitehdin yhteydenotto markkinoinnin kautta, mutta jos me saadaan sieltä yksi tai kaksi yhteydenottoa, jotka johtavat kauppaan, se on maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin.”

  

WIMMA-seminaari 23.9.2022: Digitaalisesta uudistamisesta tiedolla johtamiseen

Tervetuloa Järvenpää-talolle perjantaina 23.9.2022 teollisuuden digitaalisen uudistumisen WIMMA-hankkeen tulosseminaariin!

Seminaarin asiantuntijapuhujana esiintyy Stara Consulting Oy:n toimitusjohtaja Patrick Stara. Hänellä on pitkä kokemus yhteiskehittämisestä, innovoinnista ja muutosjohtamisesta, erityisesti digitalisoituvassa toimintaympäristössä. Patrick käsittelee puheenvuorossaan keskeisiä tulevaisuusteemoja, jotka jokaisen liiketoimintaansa digitalisoivan organisaation on tärkeää huomioida muutosta johtaessaan. 

Ohjelma 

  • 8:20 alkaen aamukahvit  
  • 9:00 Avaus ja tervetuloa, Mika Ollikainen, TechVilla 
  • 9:05 WIMMAn tulosten yhteenveto, Mikko Koskela, TechVilla 
  • 9:15 Digikartoitusten tuloksia, Mika Ollikainen, TechVilla 
  • Hankkeeseen osallistuneiden yritysten puheenvuorot:
    • 9:25 Mobiiliapplikaatiolla tehoa myyntiin, Marko Rantanen, Motiontek 
    • 9:40 Kokemuksia cobot-pilotoinnista, Antti Käki ja Tero Palmio Levyx 
    • 9:55 Tauko 10 min 
  • Hankkeen rahoittajien puheenvuorot:
    • 10:05 Uudenmaan liitto, Antti Taronen, Uudenmaan Liitto 
    • 10:10 KUUMA liikelaitos, Antti Kuusela, KUUMA-seutu liikelaitos 
  • 10:15 Kasvu tiedolla johtamiseen – Miten organisaatio onnistuu lunastamaan digitaalisuuden luoman kasvumahdollisuuden?, Patrick Stara, Stara Consulting 
  • 10:45 Logistiikka osana TechVillan hanketoimintaa, Heikki Lahtinen, LIMOWA ry 
  • 10:50 TechVillan uudet hankkeet, Mika Ollikainen, TechVilla 
  • 11:00 Tilaisuus päättyy 

Tilaisuudessa on esillä WIMMA-hankkeessa yritysten pilotoimat uudet teknologiat: 

  • Yhteistyörobotti UR10, Juho Liljamo, Machine Tool Co 
  • Eksoskeletonit, Ville Karjalainen, Exofinland 

Tilaisuuteen mahtuu mukaan 60 ensimmäistä vierasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu viimeistään 21.9.

Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää

Järvenpään Rautatieasemalta on talolle 150 m:n kävelymatka, ja paikalle pääsee kätevästi myös omalla autolla. Pysäköintialueet löydät tästä.

    Nimi (pakollinen)

    Organisaatio (pakollinen)

    Sähköposti (pakollinen)

    Aihetoive tuleviin webinaareihin? (vapaaehtoinen)

    Ilmoittautuessani hyväksyn nimeni ja sähköpostiosoitteeni näkymisen muille tilaisuuteen ilmoittautuneille sekä tietojeni käsittelyn TechVillan tietosuojaselosteen mukaisesti. TechVillan tietosuojaseloste.


    WIMMA – We Master the IoT -hankkeessa tuetaan teollisuusyritysten digitaalista uudistumista sekä pk-yritysten uuden liiketoiminnan luontia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2019–30.9.2022. Hanketta toteuttaa Teknologiakeskus TechVilla Oy, ja sitä rahoittavat Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta Uudenmaanliitto, Hämeen liitto, yritykset, Riihimäen – Hyvinkään kauppakamari sekä KUUMA-seutu liikelaitos. Seminaari on osallistujille maksuton.

    Sähköisestä pelistä boostia bisnekseen 

    InnoBoost-pelin kehittäminen

    Vision Factory on erikoistunut yritysten liiketoiminnan kehittämiseen pelien avulla. Mitä hyötyä pelillisyys tuo liiketoiminnan kehittämiseen? ”Olemme tutkimuksissa ja käytännössä todenneet, että pelillisyys auttaa keskittymään käsiteltävään asiaan paremmin kuin monet muut osallistavat menetelmät. Pelillisyys tuo tasapainoa, innostuneisuutta ja auttaa laajentamaan pelaajien ymmärrystä sekä oppimaan uusia asioita”, kertoo Outi Kinnunen Vision Factorystä. 

    Pellillisyydellä tarkoitetaan tässä yhteydessä niin sanottua ”serious gamingia” eli peliä, joka on suunniteltu jotakin muuta kuin viihdekäyttöä varten. Peli sopii muun muassa tilanteisiin, joissa ideoidaan, kehitetään ja kerätään tietoa, tarkastellaan jonkin asian nykytilaa tai koetetaan ratkaista jotain käytännön ongelmaa. 

    Koronan myötä nousi esille tarve saada sähköisesti toimivia menetelmiä ja pelejä. ”Meillä oli valmiina innovatiivisten ideoiden kaupallistamispeli InnoBoost, mutta se oli luotu fyysiseksi peliksi. InnoBoostin sähköisen version pilotointia ja visuaalista muotoilua kehitettiin osana WIMMA-hanketta. Tässä projektissa peliä lähdettiin muokkaamaan sähköiseen muotoon asiakkaiden tarpeiden pohjalta ja yhdessä sidosryhmien kanssa”, Outi Kinnunen kertoo. ”Projektin aikana pilotoitiin erilaisia versioita virtuaaliselle valkotaululle Mirolle, jossa pelin alustaa testattiin erilaisten asiakas- ja asiantuntijaryhmien kanssa. Loimme pohjan, joka toimii käytännössä. Iterointikertojen pohjalta saimme tärkeää tietoa sähköisen version toiminnallisuuksista, joita kehitettiin yhdessä DesignCompanyn kanssa.”  

    ”Uuden, sähköisen InnoBoostin myötä avasimme verkkokaupan pelin myymistä varten ja viimeistelimme viestinnälliset materiaalit. Nämä ovat Vision Factorylle merkittäviä askelia uuden liiketoiminnan vauhdittamisessa. Visiona on luoda Design Game HUB, josta kaikki pelillisyydestä innostuneet saavat tietoa ja jossa jaetaan pelillisyyden oppeja ja havaintoja niin Suomessa kuin kansainvälisesti.” 

    Vision Factoryn kumppanina pelin visuaalisena toteuttajana toimi DesignCompany Outi Oravainen Oy.    

    Järvenpään terminaattori 

    Eksoskeleton käytössä Finemalilla

    Finemal Oy:n uunimiehen otsalla helmeilee hiki. Kesäpäivänä 820-asteisen uunin vieressä tarkenee, ja työ on fyysisesti raskasta. Metalliesineitä nostellessa kädet nousevat yli 90 asteen kulman, mikä rasittaa hartioita. Sama tilanne on myös ruiskumaalareiden puolella. Työntekijät pyysivätkin, voitaisiinko yrityksessä kokeilla ulkoisen tukirangan eli eksoskeletonin käyttöä. 

    Järvenpääläinen Finemal keskittyy terästuotteiden emalipinnoittamiseen. Osaamista on kertynyt jo yli sadan vuoden ajalta, mutta erillisenä yrityksenä kalustevalmistaja Temal Oy:stä on toimittu parin vuoden ajan. Teräsaihiot tulevat Finemalille alihankinnasta ja pohjatöiden jälkeen ne ruiskutetaan pohja- ja pintaemalilla uuneissa tehtävien polttojen välissä.  

    Tuotannonjohtaja Jarkko Salo kertoo, että yrityksellä on ollut WIMMA-hankkeen kautta eksoskeleton kuukauden mittaisessa kokeilussa. ”Kyllähän tämä on ollut positiivinen kokemus. Tässä me näemme, miten eksoskeletonia oikeasti käytetään.” 

    Alun perin tukirankakysely tuli työntekijöiden puolelta. Finemalin ruiskumaalarin työ poikkeaa tavanomaisesta siinä, että siihen ei kuulu suojaamista ja teippaamista vaan tehdään kuusi tai seitsemän tuntia pelkkää ruiskutusta. Yksi ihminen ruiskuttaa päivässä lähemmäs 150 kappaletta.  

    ”Ruiskumaalarilla on molemmat olkapäät leikattu rasitusvammojen takia. Uunimies siirtää ruiskutuslinjasta kappaleet uunilinjalle, ja siinä tulee paljon nostoja. Hän on käyttänyt eksoskeletonia täydet päivät. Ruiskumaalari taas kertoi, että eksoskeleton auttoi ruiskun pitämisessä ylhäällä ja vie rasitetta kädestä.” Eksoskeletonin käyttö on ennaltaehkäisevää. ”Työ on todella fyysistä, ja jos sitä jotenkin pystyy fiksusti keventämään, jää voimia vielä kotiinkin. Sairaslomia ajatellen on hienoa, etteivät olkapäät ole koko ajan kipeänä tai tule rannetulehduksia.” 

    Samalla eksoskeleton kerää tietoa liikkeistä ja työasennoista. Mittaroinnista selviää, missä asennossa käsi on ja kuinka pitkään se pysyy ylhäällä. ”Aina kun käsi menee yli 90 asteen, liike rasittaa hartioita ja niskaa huomattavasti enemmän. Eksoskeleton kerää kaiken datan talteen, ja tiedämme, kuinka paljon käsi on rasituksessa nostoissa.” Eksoskeletonin toimittanut yritys EXOFinland Oy on myös tehnyt kyselyitä Finemalilla laitetta kokeilleille. Data on tärkeää tuotekehitystä ajatellen. 

    Lujalla emalilla on kysyntää 

    Uudisrakentamisen ja remontoinnin buumi näkyy Finemalin tilauskannassa. Emalipinnoite on kotonaan vaativissa olosuhteissa, joissa esineet altistuvat kosteudelle ja sääoloille.  Emalipinnoitteella teräsrungolle saadaan korroosion- ja iskunkestävyys. Esineiden keveys on etu esimerkiksi posliiniin verrattuna. Lasipinta hylkii bakteereja, ja sitä voidaan puhdistaa liuottimilla. Ominaisuuksiensa vuoksi emalia käytetään niin sairaaloissa, julkisissa vessoissa kuin tukholmalaisten metroasemien seinissä. Pintaa voidaan lisäksi koristella isoillakin siirtokuvilla, jotka jäävät suojaan lasitteen alle.  

    Kysytään lopuksi eksoskeletonia kokeilleelta uunimieheltä Martti Leskelältä vaikutelmia ulkoisesta tukirangasta: ”Kyllä tämä auttaa nostamiseen. Ei ole päivän päätteeksi olkapäät kipeät. Normaalisti jomottaa, mutta kun tätä käyttää, ei ole mitään ongelmia. Välillä tuntuu liiankin kevyeltä ja on vähän terminaattorifiilis”, Martti kertoo. 

    WIMMA-webinaari 14.6.2022: Digitalisaatio ja työhyvinvointi – tallenteet

    Silmä ja binäärilukuja

    Esitykset:

    • Digitalisaatio ja miten työ muuttuu, Tuomo Alasoini, tutkimusprofessori, Työterveyslaitos
    • Teollisen työn murros: Mahdollisuuksia ja haasteita työhyvinvoinnille, Päivi Heikkilä, senior research scientist, VTT
    • Digitalisaation edistäminen yhdessä henkilöstön kanssa, Annarita Koli, toimitusjohtaja, Promenade Insight Oy​

    Katso tallenteet alta:

    Digitalisaatio ja miten työ muuttuu, Tuomo Alasoini, tutkimusprofessori, Työterveyslaitos
    Teollisen työn murros: Mahdollisuuksia ja haasteita työhyvinvoinnille, Päivi Heikkilä, senior research scientist, VTT
    Digitalisaation edistäminen yhdessä henkilöstön kanssa, Annarita Koli, toimitusjohtaja, Promenade Insight Oy​


    WIMMA – We Master the IoT -hankkeessa tuetaan teollisuusyritysten digitaalista uudistumista sekä pk-yritysten uuden liiketoiminnan luontia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2019 – 30.9.2022. Hanketta toteuttaa Teknologiakeskus TechVilla Oy, ja sitä rahoittavat Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta Uudenmaanliitto, Hämeen liitto, yritykset, Riihimäen – Hyvinkään kauppakamari sekä KUUMA-seutu liikelaitos. Webinaari on osallistujille maksuton.

    WIMMA-webinaari 17.5.2022: Lean – jatkuva parantaminen ja oppiminen digitalisoituvassa toimintaympäristössä ​- tallenteet

    Tehokkuus ja yksinkertaisuus ei mene koskaan pois muodista.

    Esitykset:

    Katso tallenteet alta:

    Johda systemaattisesti bisneksen kehittämistä, Risto Lintula, Partner, Nordic Process Improvement Oy ​​
    Digitaalisuus ja Lean – onko uusi ohjelmisto oikotie onneen? Markus Meurman, Professional Services Manager, Arter Oy​​
    Sitouttaminen ja jatkuva oppiminen, Juha Ketola, Toimitusjohtaja, Kauppavalmennus Oy​​


    WIMMA – We Master the IoT -hankkeessa tuetaan teollisuusyritysten digitaalista uudistumista sekä pk-yritysten uuden liiketoiminnan luontia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2019 – 30.9.2022. Hanketta toteuttaa Teknologiakeskus TechVilla Oy, ja sitä rahoittavat Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta Uudenmaanliitto, Hämeen liitto, yritykset, Riihimäen – Hyvinkään kauppakamari sekä KUUMA-seutu liikelaitos. Webinaari on osallistujille maksuton.

    WIMMA-webinaari 14.6.2022: Digitalisaatio ja työhyvinvointi

    Silmä ja binäärilukuja
    • Avaus, Mika Ollikainen, TechVilla
    • Digitalisaatio ja miten työ muuttuu, Tuomo Alasoini, tutkimusprofessori, Työterveyslaitos ​
    • Teollisen työn murros: Mahdollisuuksia ja haasteita työhyvinvoinnille, Päivi Heikkilä, senior research scientist, VTT
    • Digitalisaation edistäminen yhdessä henkilöstön kanssa, Annarita Koli, toimitusjohtaja, Promenade Insight Oy​
    • Yhteenveto, Mika Ollikainen, TechVilla

    Aika: tiistai 14.6.2022 kello 8.40 – 9.50
    Paikka: Teams-webinaari

    Webinaari on osallistujille maksuton.

    Seuraava webinaari järjestetään syyskuussa.

    Kutsu seuraavaan webinaariin lähetetään erikseen. 

    WIMMA – We Master the IoT -hankkeessa tuetaan teollisuusyritysten digitaalista uudistumista sekä pk-yritysten uuden liiketoiminnan luontia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2019 – 30.9.2022. Hanketta toteuttaa Teknologiakeskus TechVilla Oy, ja sitä rahoittavat Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta Uudenmaan liitto, Hämeen liitto, yritykset, Riihimäen – Hyvinkään kauppakamari sekä KUUMA-seutu liikelaitos. Webinaari on osallistujille maksuton.

    WIMMA-webinaari 17.5.2022: Lean – jatkuva parantaminen ja oppiminen digitalisoituvassa toimintaympäristössä

    Tehokkuus ja yksinkertaisuus ei mene koskaan pois muodista.

    Ohjelma:

    • AvausMika Ollikainen, TechVilla
    • Johda systemaattisesti bisneksen kehittämistäRisto Lintula, Partner, Nordic Process Improvement Oy ​
    • Digitaalisuus ja Lean – onko uusi ohjelmisto oikotie onneen?Markus Meurman, Professional Services Manager, Arter Oy​​
    • Sitouttaminen ja jatkuva oppiminen, Juha Ketola, Toimitusjohtaja, Kauppavalmennus Oy​
    • Yhteenveto, Mika Ollikainen, TechVilla

    Aika: tiistai 17.5.2022 kello 8.40 – 9.50
    Paikka: Teams-webinaari

    Osallistumislinkki toimitetaan kalenterikutsuna siihen sähköpostiin, jolla olet ilmoittautunut. Jos olet ilmoittautunut, etkä saa kalenterikutsua viimeistään maanantain 16.5.2022 aikana, olethan yhteydessä: satu.myllys@techvilla.fi

    Ilmoittautuminen ma 16.5.2022 kello 12.00 mennessä.

    Webinaari on osallistujille maksuton.

    Seuraava webinaari järjestetään 14.6.2022 kello 8.40 – 9.50.

    Kutsu seuraavaan webinaariin lähetetään erikseen. 

    WIMMA – We Master the IoT -hankkeessa tuetaan teollisuusyritysten digitaalista uudistumista sekä pk-yritysten uuden liiketoiminnan luontia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2019 – 30.9.2022. Hanketta toteuttaa Teknologiakeskus TechVilla Oy, ja sitä rahoittavat Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta Uudenmaan liitto, Hämeen liitto, yritykset, Riihimäen – Hyvinkään kauppakamari sekä KUUMA-seutu liikelaitos. Webinaari on osallistujille maksuton.

    Valmennus siirtyy syksylle 2022. Mitä voisin tehdä yritykseni tarjonnan uudistamiseksi?

    Innovointi pk-yrityksessä

    Tule mukaan Teknologiakeskus TechVillan järjestämään käytännönläheiseen valmennukseen, jossa kehitetään hyvinkääläisten yritysten innovointia ja ketterää kehittämistä. Valmennus soveltuu kaikille tuotteiden ja palveluiden kehittämisestä kiinnostuneille.

    Kolmen valmennuskerran aikana suunnitellaan ja testataan käytännössä osallistavaa yhteiskehittämistä. Toteuttaja on yli 20 vuotta innovointivalmennuksia toteuttanut Stara Consulting.

    Osallistujana

    • Kehityt innovoivana kehittäjänä
      • Opit innovaatioiden ja kestävän kehityksen merkityksestä liiketoiminnan kehittämisessä
      • Tutustut muotoiluajatteluun, ketterään kehittämiseen ja osallistamiseen
      • Saat vinkkilistan osallistavaan kehittämiseen
      • Harjoittelet osallistamista käytännössä
      • Saat näkökulmia oman tuotteen tai palvelun kehittämiseen
      • Opit, mitä taitoja kehittäjät tarvitsevat tulevaisuudessa
      • Verkostoidut muiden ryhmäläisten kanssa yhteiskehittämisen hengessä

    Valmennukseen valitaan enintään 16 osallistujaa ja se toteutetaan touko-kesäkuun aikana.

    Haluamme, että tämä huippuluokan valmennus olisi mahdollisimman monen saatavilla, siksi TechVilla maksaa puolet sen hinnasta. Kustannus osallistujille on vain 240 €/henkilö (ALV 0 %).

    Ilmoittaudu ja varaa paikkasi!

    Yhteistyöterveisin

    Satu Myllys

    040 504 6087  

    Valmennus siirtyy syksylle 2022.