Järvenpään terminaattori 

Eksoskeleton käytössä Finemalilla

Finemal Oy:n uunimiehen otsalla helmeilee hiki. Kesäpäivänä 820-asteisen uunin vieressä tarkenee, ja työ on fyysisesti raskasta. Metalliesineitä nostellessa kädet nousevat yli 90 asteen kulman, mikä rasittaa hartioita. Sama tilanne on myös ruiskumaalareiden puolella. Työntekijät pyysivätkin, voitaisiinko yrityksessä kokeilla ulkoisen tukirangan eli eksoskeletonin käyttöä. 

Järvenpääläinen Finemal keskittyy terästuotteiden emalipinnoittamiseen. Osaamista on kertynyt jo yli sadan vuoden ajalta, mutta erillisenä yrityksenä kalustevalmistaja Temal Oy:stä on toimittu parin vuoden ajan. Teräsaihiot tulevat Finemalille alihankinnasta ja pohjatöiden jälkeen ne ruiskutetaan pohja- ja pintaemalilla uuneissa tehtävien polttojen välissä.  

Tuotannonjohtaja Jarkko Salo kertoo, että yrityksellä on ollut WIMMA-hankkeen kautta eksoskeleton kuukauden mittaisessa kokeilussa. ”Kyllähän tämä on ollut positiivinen kokemus. Tässä me näemme, miten eksoskeletonia oikeasti käytetään.” 

Alun perin tukirankakysely tuli työntekijöiden puolelta. Finemalin ruiskumaalarin työ poikkeaa tavanomaisesta siinä, että siihen ei kuulu suojaamista ja teippaamista vaan tehdään kuusi tai seitsemän tuntia pelkkää ruiskutusta. Yksi ihminen ruiskuttaa päivässä lähemmäs 150 kappaletta.  

”Ruiskumaalarilla on molemmat olkapäät leikattu rasitusvammojen takia. Uunimies siirtää ruiskutuslinjasta kappaleet uunilinjalle, ja siinä tulee paljon nostoja. Hän on käyttänyt eksoskeletonia täydet päivät. Ruiskumaalari taas kertoi, että eksoskeleton auttoi ruiskun pitämisessä ylhäällä ja vie rasitetta kädestä.” Eksoskeletonin käyttö on ennaltaehkäisevää. ”Työ on todella fyysistä, ja jos sitä jotenkin pystyy fiksusti keventämään, jää voimia vielä kotiinkin. Sairaslomia ajatellen on hienoa, etteivät olkapäät ole koko ajan kipeänä tai tule rannetulehduksia.” 

Samalla eksoskeleton kerää tietoa liikkeistä ja työasennoista. Mittaroinnista selviää, missä asennossa käsi on ja kuinka pitkään se pysyy ylhäällä. ”Aina kun käsi menee yli 90 asteen, liike rasittaa hartioita ja niskaa huomattavasti enemmän. Eksoskeleton kerää kaiken datan talteen, ja tiedämme, kuinka paljon käsi on rasituksessa nostoissa.” Eksoskeletonin toimittanut yritys EXOFinland Oy on myös tehnyt kyselyitä Finemalilla laitetta kokeilleille. Data on tärkeää tuotekehitystä ajatellen. 

Lujalla emalilla on kysyntää 

Uudisrakentamisen ja remontoinnin buumi näkyy Finemalin tilauskannassa. Emalipinnoite on kotonaan vaativissa olosuhteissa, joissa esineet altistuvat kosteudelle ja sääoloille.  Emalipinnoitteella teräsrungolle saadaan korroosion- ja iskunkestävyys. Esineiden keveys on etu esimerkiksi posliiniin verrattuna. Lasipinta hylkii bakteereja, ja sitä voidaan puhdistaa liuottimilla. Ominaisuuksiensa vuoksi emalia käytetään niin sairaaloissa, julkisissa vessoissa kuin tukholmalaisten metroasemien seinissä. Pintaa voidaan lisäksi koristella isoillakin siirtokuvilla, jotka jäävät suojaan lasitteen alle.  

Kysytään lopuksi eksoskeletonia kokeilleelta uunimieheltä Martti Leskelältä vaikutelmia ulkoisesta tukirangasta: ”Kyllä tämä auttaa nostamiseen. Ei ole päivän päätteeksi olkapäät kipeät. Normaalisti jomottaa, mutta kun tätä käyttää, ei ole mitään ongelmia. Välillä tuntuu liiankin kevyeltä ja on vähän terminaattorifiilis”, Martti kertoo. 

WIMMA-webinaari 23.11.2021: Eksoskeleton – uusilla teknologioilla apua työergonomiaan ​- tallenteet

WIMMA-hankkeen webinaarissa kuulimme siitä, miten erilaisten tukirankojen käyttö auttaa ehkäisemään kuormittavan työn aiheuttamia vammoja ja onnettomuuksia. Saimme käytännön esimerkkejä Transvalin kokemuksista.

Exoskeleton

Esitykset:

  • AvausMikko Koskela, TechVilla
  • Työn rasittavuuden uudet mittausmenetelmät, Olli Tikkanen, Fibion Oy
  • Parempaa työssä jaksamista – olisiko eksoskeletoneista apua? Ville Karjalainen, Exofinland Oy
  • Transvalin kokemuksia eksoskeletoneistaJuho Peltomäki, Transval Group
  • YhteenvetoMikko Koskela, TechVilla

Katso tallenteet alta:

Työn rasittavuuden uudet mittausmenetelmät, Olli Tikkanen, Fibion Oy
Parempaa työssä jaksamista – olisiko eksoskeletoneista apua? Ville Karjalainen, Exofinland Oy
Transvalin kokemuksia eksoskeletoneistaJuho Peltomäki, Transval Group


WIMMA – We Master the IoT -hankkeessa tuetaan teollisuusyritysten digitaalista uudistumista sekä pk-yritysten uuden liiketoiminnan luontia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2019 – 31.5.2022. Hanketta toteuttaa Teknologiakeskus TechVilla Oy, ja sitä rahoittavat Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta Uudenmaanliitto, Hämeen liitto, yritykset, Riihimäen – Hyvinkään kauppakamari sekä KUUMA-seutu liikelaitos. Webinaari on osallistujille maksuton.

WIMMA-webinaari: Eksoskeleton – uusilla teknologioilla apua työergonomiaan 23.11.2021​

WIMMA-hankkeen webinaarissa kuulemme siitä, miten erilaisten tukirankojen käyttö auttaa ehkäisemään kuormittavan työn aiheuttamia vammoja ja onnettomuuksia. Saamme käytännön esimerkkejä Suomen Transvalin kokemuksista.

Exoskeleton

Aika: tiistai 23.11.2021 kello 8.40 – 9.50
Paikka: Teams-webinaari

Osallistumislinkki toimitetaan ilmoittautuneille siihen sähköpostiin, jolla olet ilmoittautunut. Jos olet ilmoittautunut, etkä saa osallistumislinkkiä viimeistään ma 22.11.2021 aikana, ole yhteydessä: satu.myllys@techvilla.fi

Ohjelma (varaamme oikeuden muutoksiin)

  • Avaus, Mikko Koskela, TechVilla
  • Työn rasittavuuden uudet mittausmenetelmät, Olli Tikkanen, Fibion Oy
  • Parempaa työssä jaksamista – olisiko eksoskeletoneista apua? Ville Karjalainen, Exofinland Oy
  • Transvalin kokemuksia eksoskeletoneista, Juho Peltomäki, Suomen Transval Oy
  • Yhteenveto, Mikko Koskela, TechVilla

Ilmoittautuminen ma 22.11.2021 kello 12.00 mennessä.

    Nimi (pakollinen)

    Organisaatio (pakollinen)

    Sähköposti (pakollinen)

    Aihetoive tuleviin webinaareihin? (vapaaehtoinen)

    Hyväksyn webinaarin tallentamisen ja nimeni näkymisen muille ja tietojeni käsittelyn TechVillan tietosuojaselosteen mukaisesti.

    Ilmoittautumisen jälkeen saat muutaman minuutin kuluessa vahvistuksen sähköpostiisi. Jollet saa vahvistusta, ole yhteydessä: satu.myllys@techvilla.fi

    Webinaari on osallistujille maksuton.

    Seuraava webinaari järjestetään 14.12.2021 kello 8.40 – 9.50 teemalla
    asiakasymmärrys
    .

    Kutsu seuraavaan webinaariin tulee erikseen. 

    WIMMA – We Master the IoT -hankkeessa tuetaan teollisuusyritysten digitaalista uudistumista sekä pk-yritysten uuden liiketoiminnan luontia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2019 – 31.5.2022. Hanketta toteuttaa Teknologiakeskus TechVilla Oy, ja sitä rahoittavat Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta Uudenmaanliitto, Hämeen liitto, yritykset, Riihimäen – Hyvinkään kauppakamari sekä KUUMA-seutu liikelaitos. Webinaari on osallistujille maksuton.