IDEA-PUU loihtii puusta tyyliä sisustukseen

Idea-Puu Oy on Aimo Schroderuksen vuonna 1982 perustama Vihdin Nummelassa toimiva erikoispuusepäntehdas. Yritys on saavuttanut mainetta luotettavana ja osaavana projektisisustajana. Idea-Puu on sisustanut lukuisia julkisia tiloja ympäri Suomea, mm. Helsingin keskustakirjaston Oodin sisutuksissa näkyy Idean-Puun ammattilaisten kädenjälki. Merkittävien arvokohteiden lista on pitkä, joissa rakennusten näkyvät puuosat ovat pääosin Vihdissä valmistettuja: Mäntyniemi, Helsingin Musiikkitalo, Viikin Ympäristötalo, Hovioikeus ja Merikeskus Vellamo. Puusisustuksen ja mittatilauskalusteiden lisäksi Idea-Puulla on pitkät perinteet myös akustiikkaan liittyvien sisustusratkaisujen osaajana ja toimittajana.

Uusimpana osoituksena Idea-Puun innovatiivisuudesta on KAIKUA etähallittava akustiikkapinta, jonka akustisia ominaisuuksia voidaan helposti ja nopeasti muuttaa laajalla taajuusalueella. KAIKUA-akustiikkaseiniä voidaan ohjata tietokoneen tai mobiililaitteen selaimelta, joko lähiverkossa tai pilvestä. Ohjaamiseen voi käyttää myös esimerkiksi salin omaa AV-ohjainta.

TechVilla mukana kehityksen sparraajana Idea-Puu on osallistunut aktiivisesti TechVillan hankkeisiin. Edistääkseen myyntiä ja markkinointiviestinnän erottuvuutta Idea Puu osallistui TechVillan POKA-hankkeen erottuvuusvalmennukseen yhdessä neljän muun yrityksen kanssa. POKAn tuella järjestetyssä Norjan markkinoiden infossa Idea-Puu oli mukana kartoittamassa viennin avausta Norjaan. KASKI-hankkeen järjestämässä Innovatiivinen sisustussuunnittelun Learning Day -seminaarissa Idea-Puu oli sekä osallistujana että seminaariosallistujien vierailukohteena. TUDI 4.0 -hankkeen palveluna tehtiin Idea-Puulle materiaalitoimintojen nykytilan katselmointi. Lisäksi useissa hankkeiden puitteissa tehdyissä sparrausistunnoissa on kannustettu yrityksen kehityshankkeita kuten uuden akustiikkaratkaisun kehitystä.